Kristina Ohlsson: Nukketalo

Kristina Ohlsson: Nukketalo
Kustantaja: Schildts 2010
Alkuteos: Askungar 2009
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 428
Mistä minulle: Oma ostos

- Juna, pieni Nukkeni, kaiku kuiskasi. - Et arvaakaan, mitä kaikkea ihmiset unohtavat sinne. Etkä arvaa, kuinka vähän muut ihmiset kiinnittävät huomiota ympäristöönsä. Ne jotka eivät unohda mitään, matkustavat vain. Koska sitä ihmiset junassa tekevät, Nukkeni. He matkustavat. Eivätkä he silloin näe mitään.

Ruuhkajunassa Tukholman ja Göteborgin välillä matkustaa myös nuori äiti Sara Sebastiansson pienen tyttärensä Lilianin kanssa. Välipysäkillä Sara astuu hetkeksi junasta ulos vaunun vierelle puhumaan puhelimessa rauhassa, jättäen Lilianin penkille nukkumaan. Erään käänteen johdosta Sara kuitenkin jää itse junan kyydistä Lilianin jatkaessa matkaa kohti Tukholmaa. Iäkäs junaisäntä Henry Lindgren huomaa yksinäisen Lilianin ja jää vahtimaan tyttöä samalla kun puhelimitse selvittää mihin tytön äiti oikein jäi. Mutta sitten seuraavassa vaunussa kuuluu alkavan rähinä ja Henry aikoo vain lyhyesti poiketa katsomaan tilanteen. Juna saapuu asemalle ja Lilianin penkki on tyhjä. Jäljelle ovat jääneet vain pienet sandaalit lattialla. Kukaan ei ole nähnyt mitään. Lilianin on onnistunut kadota täydestä junasta kuin savuna ilmaan.

Kokenut poliisi Alex Recht saapuu pienen tutkijaryhmänsä kanssa asemalle selvittämään Lilianin kohtaloa. Sarakin on päässyt lopulta perille vain todetakseen, että Lilian on kadonnut. Alexin ryhmään kuuluu innokas poliisikollega Peder Rydh sekä akateemisesti koulutettu kriminologi Fredrika Bergman. Kolmikon kemiat eivät kohtaa kaikilta osin, sillä niin Alex, Peder kuin muutkin kollegat laitoksella suhtautuvat Fredrikaan nihkeästi. He näkevät Fredrikan kylmänä ja lahjattomana riesana, ulkopuolisena. Fredrikan akateeminen tausta tuntuu olevan monelle punainen vaate ja toisaalta hänen viileä työminänsä samanlainen ärsyke. Mutta miten väärässä kollegat ovatkaan Fredrikan suhteen, monessakin asiassa. Muiden mennessä sitä oletettavinta tutkintalinjaa, Fredrikan vaisto sanoo muuta. Tutkimusryhmän aika tuntuu menevän osin niin keskinäiseen valtataisteluun kuin omien ongelmien vatvomiseen, kunnes sitten saapuu uutinen, jota he pelkäsivät...

Ohlsonin Nukketalo sekä hänen kaksi seuraavaakin romaania ovat odottaneet jo tovin hyllyssäni. Nyt, jo neljännen Fredrika Bergman -romaanin ilmestyessä olen alkanut saada niin paljon kehuja Ohlssonin kirjoista, että päätin napata tämän ensimmäisen osan hyllystä luettavakseni. Pienen Lilianin katoaminen tuntuu olevan vain jäävuoren huippu synkeässä rikosvyyhdissä, jonka juuret ulottuvat pitkälle menneisyyteen. Jännittävä ja koukuttavan juonen lisäksi Ohlsson käyttää huolella aikaa kiinnostavien henkilöhahmojen luomiseen ja heidän sisäisen maailman valottamiseen lukijalle. Tämä vahva henkilökuvaus ei kuitenkaan estä tapahtumia vyörymästä painostavalla otteella loppuun saakka ja siten luodan täysiverin dekkarikokemuksen. Ohlsson onnistui vakuuttamaan minut siinä määrin jo tällä esikoisellaan, että varmasti luen nuo hänen kolme muutakin romaania! Pidin myös siitä, että Ohlsson uskalsi kuljettaa juonta ei niin tyypillisiin ratkaisuihin. Lukijana ei voinut tuudittautua siihen tunteeseen, että kyllä kaikki menee parhain päin ja se on dekkareissa oiva ominaisuus ja lisää yllätyksellisyyttä.

Surulla oli niin monet kasvot, niin monta vaihetta. Joku, Alex ei muistanut kuka, oli sanonut että suuren surun kestäminen oli yhtä vaikeaa kuin kävely yhden yön paksuisella jäällä. Hetkittäin kaikki tuntui sujuvan hyvin, mutta välillä jää särkyi ja ihminen vajosi mustaakin mustempaan pimeyteen.


Kommentit

  1. Minäkin pidin tästä paljon, kun tähän viime kesänä Kirsin kehujen myötä tartuin. Toinen ja kolmas osa odottavat omassa hyllyssä ja ainakin toinen olisi tarkoitus lukea kesällä. Ohlsson on todellakin taitava henkilöiden kuvaaja. Olen kyllästynyt muutamaan dekkaristiin, koska heidän kirjansa ovat mielestäni huonontuneet ja hyvät ideat on jo käytetty, mutta arvelen, ettei Ohlssonin kanssa käy niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin myös kesän aikana tarttua tuohon toiseen osaan! Virkistävän erilaista dekkaria kyllä!

      Poista
  2. Minullekin jäi tästä hyvä kokemus, erityisesti juuri henkilökuvauksesta. Mutta raakuus puistatti, varsinkin, kun kotona oli samanikäiset lapset, kuin joita kirjassa kohdellaan kaltoin. En ole vielä tarttunut seuraavaan Ohlssoniin, mutta aion kyllä. Ruotsalaisilla on dekkaritaito hyppysissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän tässä tietysti oli, että kun itsekin pienten lasten äiti..niin väkisin meinasi ahdistaa. Mutta jotenkin kirjojen kohdalla onnistun ns. ulkoistamaan itseni oman viitekehykseni kanssa tarinan ulkopuolelle yleensä ja siten pystyn lukemaan tämänkin aiheisia teoksia.

      Poista
  3. Pidin tuosta kovasti kirjasta. Tein vain virheen, että luin väärässä järjestyksessä. Kuitenkin Nukketalossa luotiin pohjaa tulevaan ja kerrottiin Fredrikan taustaa.. Odotan seuraava kirjaa innoissani.

    VastaaPoista
  4. Oikein jännittävä ja viihdyttävä aloitus tälle sarjalle ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)